Viistoista vuotta siinä meni, että sai nukkekotiprojektin ajatuksen tasolta tekemisen tasolle! Mutta nyt tekeminen onkin sitten kahta ihanampaa 

Ihan ensimmäiseksi aloin siis kunnostaa omaa vanhaa Lundby nukkekotiani, jolla on pienenä tullut leikittyä tovi jos toinenkin. Nukkekoti on todennäköisesti jostain 70-80-lukujen vaihteesta tai 80-luvun alusta ja sillä on ollut yksi leikkijä ennen minua. Kyseinen nukkekoti tulee ainakin toistaiseksi ihan siihen mihin se on tarkoitettukin eli leikkimiseen. Omalle pikkutytölle sitä kunnostelen ja kunnostustyöstä onkin kehkeytynyt oikein mukavaa äidin ja tyttären yhteistä puuhaa  Mikäpä sen mukavampaa kesäloman vietettä kuin minimaailman rakennus-, verhoilu- ja kalustustöiden parissa häärääminen. Kaikki vanhat "roskat" on kaapeista kaivettu, kirpputorit useaan kertaan kierrelty, askarteluliikkeet koluttu ja netissä kahlattu etsien kaikkea pientä ja vieläkin pienempää. Se mikä on jollekulle toiselle turhaa tai roskaa, voi olla minulle suuri aarre! 

Tyttäreni nimesi nukkekodin nimellä Isopieni Nukkekoti. Nimi tulee siitä, että nukkekoti on aika valtaisa 4-vuotiaan silmin ja silti se sisältää kaikkea todella pientä. Paremmin en olisi voinut itse keksiä 

Mutta jos itse projektiin niin kuvista varmaan kaikkein parhaiten tähän astisen osuuden näkee.

 

Tältä nukkekoti näytti projektin alussa. Katto puuttuu jo, mutta se oli punainen ja ajan jäljet näkyivät myös siinä.

 

Matot ja seinät eivät olleet enää entisensä.

 

Päätimme siis purkaa kodin täysin palasiksi.

 

Äidin pikku-apulainen tuli tarpeeseen :)