Eilen kyhäilin mökkiin perustuksia ja samalla kaavailin myös tulevaa lattiaa. Bilteman sytykkeet tulevat jälleen kerran oivaan käyttöön, kun lankkulattiaa täytyisi saada mökkiin tehtyä Hymy Koskapa minulla on mennyt melkein kaksi viikkoa pelkkien mökkihirsien veistelyssä, päätin laiskistua lattian kanssa, enkä tee laudoitusta ns. oikein. Ladon vain lattialankut yksi toisensa perään samaan nättiin riviin. Alunperin oli kyllä tarkoitus jaksaa tehdä ihan oikeanlainen asettelu siten, että lankut olisivat tulleet lomittain. Kädet talttailusta ja sahailusta kipeinä päätin armahtaa itseäni sen verran, että sahailen lattialankkuja vähän vähemmän. Ja voihan sitä joskus mökin mummo innostua lattiaremontista, ken tietää... Silmänisku

Perustuksiin tein aluksi puukehikon ja sinne muutamia tukipuita väliin. Taidan tehdä siitä ulkoapäin sen näköisen kuin se olisi jonkinlainen kivijalka. Tämä on tosin vielä harkinnan alla. Tässä kuva lattian etenemisestä. Seuraavaksi päästäänkin pystyttämään seinät lattian jatkoksi Hymy

1326135628_img-d41d8cd98f00b204e9800998e