No eipä ehtinyt mökkiprojekti kuin juuri ja juuri pyörähtää käyntiin ja ehdin TAAS teloa itseni! Huuto Onneksi kyseessä ei ollut tuo pelkäämäni jyrsin vaan ihan tavallinen taltta. Ajattelin kokeilla, mitenkä vaivalloista puuhaa olisi kaivertaa hirsiin urat ihan käsipelillä. Tuntui, että jyrsin tekisi hommasta liiankin helppoa! Nauru Mieheni oli ystävällinen ja teroitti taltan minulle valmiiksi sillä aikaa, kun mittailin valmiiksi pätkittyihin rimoihin urien paikkoja. Mies toi taltan minulle ja totesin hänelle siinä vaiheessa, että kohta tämä on tietysti uponneena käteeni. Meni kymmenen minuuttia ja sieltähän se vasta teroitettu taltta löytyi - uponneena vasemman käden peukalolihakseeni! AUTS! Aluksi katsoin, että säikähdyksellä pääsin, nätti pikku haavahan siihen tuli. Haavan syvyys paljastui siinä vaiheessa, kun aloin haavaa puhdistamaan ja sieltä purskahti jotakin käden sisällöltä näyttävää ulos. Tajuhan siinä meinasi lähtä! Nolostunut Ei muuta kuin käden sisältö takaisin käden sisään, kova puristus ja ensiapua kädelle.

Hyvin lähti nämä rakennuspuuhat liikkeelle, mutta jotenkin tämä on minulle hyvin ominainen piirre. Olen kyllä erittäin näppärä sormistani ja osaan tehdä pikkutarkkaa puuhaa, mutta onnistun telomaan itseni mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kerran jätin jopa oman pääni auton oven väliin, kun olin poistumassa autosta ja paiskasin auton oven kiinni Nauru Taito kai se on tämäkin! Kieli ulkona Täytyy kai se lähtä kokeilemaan, jos taltan uskaltaisi ottaa uudestaan käteen. Pitänee vain pitää toinen käsi hieman kauempana työstäkohdasta...